Matka jatkuu divarikarsintojen 3. kierrokselle

Nurmon Jymy jatkaa divarikarsintojen viimeiselle kierrokselle voitoin 2-1!

Miesten edustus joutui jälleen kerran punnertamaan jatkopaikan vaikeimman kautta, kun ensimmäinen ottelu FT Leiskua vastaan hävittiin selvin 4-8 lukemin. Pelissä Jymy onnistui vielä kuittaamaan vierasjoukkueen 0-2 johdon tasoihin, mutta sen jälkeen ei kotijoukkue pääsyt enää maalia lähemmäksi. Kolmanteen erään lähdettiin 2-4 lukemista ja Jymy onnistui heti erän alkuun Palomäen tahtomaalilla kaventamaan tilanteen. Sen jälkeen Jymy pääsi paremmin peliin mukaan ja onnistuikin pyörittämään peliä Leisku päädyssä niin vaarallisesti, että vierasjoukkue joutui ottamaan aikalisän. Lepotauko toimi, sillä sen jälkeen Leisku iski nopeasti kaksi maalia, eikä Jymy enää siitä toipunut, vaikka Roumio yritti herätellä joukkuetta vielä 4-6 kavennusmaalilla. Vierasjoukkueen maalilla Aaltonen pysäytti monet Jymyn hyvätkin maalipaikat ja hänet palkittiin myös ansaitusti vierasjoukkueen parhaimpana pelaajana.

Toiseen peliin Loimaalle lähdettiin selkä seinää vasten, kun Leiskulla oli varaa ottaa hieman rennommin kotipelissä. Jymyn onneksi mukana saatiin kuitenkin erittäin äänekäs fanibussi, joka hoiti oman hommansa mallikkaasti pitäen meteliä katsomossa yllä aina alkulämmöistä loppuvihellykseen saakka. Peliin Jymy sai hyvän alun kun Jose löytää takatolpalta Saarelan, joka niittaa pallon varmasti reppuun. Sitten Jymyn peli sekoaa sen verran, että johtoa kestää vain vajaa pari minuuttia. Jymy ei saa pakettia kasaan enää ensimmäisessä erässä ja Leisku tekee vielä pari maalia ja siirtyy 3-1 johtoon. Toiseen erään Leisku onnistuu heti erän alkuun ja näyttää menevän menojaan. Jymyn selkärankaa on kuitenkin koeteltu tällä kaudella sen verran että peli kääntyi maali kerrallaan vierasjoukkueelle. Kirin aloittaa ajassa 24.08 Lehtimäki takatolpalta Lamminmäen hienosta syötöstä ja ajassa 30.40 Jymy siirtyy jo 4-5 johtoon Roumion iskiessä Saarelan poikkarista pallon varmasti etukulmasta sisään.Leisku tasoittaa pelin kuitenkin vielä erän lopussa Jymyn puolustuksen virheestä ja kolmanteen erään lähdetään tasatilanteesta 5-5. Kolmannen erän maalinteon aloittaa Kärkkäinen ja heti perään Roumio iskee jo illan toisensa ilmapallosta ylähyllylle. Jymylle tarjotaan loistavaa paikkaa laittaa peli pakettiin, kun ensin ajassa 45.41 vierasjoukkue saa kaksiminuuttisen estämisestä, mutta ylivoimalla Jymy ei onnistu ohittamaan jälleen kerran eleettömästi torjuvaa Aaltosta. Jymylle tarjotaan perään 5 minuutin ylivoimaa ajassa 48.27, mutta Jymy ei onnistu sen aikana kuin kerran, kun Kärkkäinen viimeistelee hattutemppunsa Palomäen toimittaessa palloa maalille. Sen jälkeen Roumio määrätään kuitenkin päällä pelaamisesta jäähylle ajassa 50.51 ja Leisku iskee vastaan alivoimalla. Jymy joutuu rikkomaan ja seurauksena rangaistuslaukaus, jonka Laitila viimeistelee verkon perukoille ajassa 53.17. Kotijoukkue yrittää painaa peliä Jymyn päätyyn loppu pelin ajan, mutta ei onnistu pääsemään Viitalan varmoja torjuntoja lähemmäs maalia. Viimeisellä minuutilla kotijoukkue ottaa vielä maalivahdin pois ja yrittää tasoitusta kuudella viittä vastaan, mutta maalinteossa onnistuu vain Palomäki, joka laittaa pallon tyhjään nuottaan ja fanibussi kiittää.

Sunnuntaina kotijoukkue lähti selvästi paremmalla asenteella peliin, ensimmäiseen kotipeliin verrattuna. Jymy pelaa varman ensimmäisen erän iskien kolmesti pallon Aaltosen selän taakse ja samalla pitäen oman pään puhtaana. Toinenkin erä saa hienon alun, kun Sariolan viivaruikku löytää viimein tien Aaltosen selän taakse ja peli on jo 4-0. Sitten tapahtuu jälleen kerran jotakin Jymyn pelaajistossa, koska seuraavat 5 maalia toisessa erässä iskee Leisku ja viimeiset kaksi vielä erän viimeisellä minuutilla ensin tasavajaalle ja viimeisen ylivoimalla vain kuusi sekuntia ennen erän loppua. Viimeisen erään on Jymy lähtenyt ennenkin takaa-ajajan asemassa ja uskoa pelaajissa riitti. Jymy saa kolmannen erän alkuun jälleen monta hienoa ja loistavaa maalipaikka, mutta ne kilpistyvät kerta toisensa jälkeen maalivahti Aaltoseen. Erän ensimmäisen kympin aikana Leisku lisää johtoaan jo 4-7. Jymy on pakotettu ottamaan aikalisä ajassa 51.56. Katsojat saavat rahoilleen vastinetta, kun Palomäen viisikko ottaa Jymyn reppuselkään iskien neljällä maalilla Jymyn 8-7 johtoon vain alle viidessä minuutissa aikalisästä. Reilu minuutti ennen täyttä aikaa Leisku ottaa maalivahdin pois ja pääsee pyörittämään kuudella viittä vastaan Jymyn päädyssä. Pyöritys päättyy kuitenkin Lehtimäen hienoon katkoon ja varmaan sijoitukseen tyhjään maaliin ja Jymyn juhlat ovat valmiit. Leisku ei kuitenkaan vielä luovuta ja ottaa maalivahdin pois jo seuraavaan aloitukseen.Vastustaja saakin vielä kerran pallon kuudella viittä vastaan Jymyn päätyyn, josta se toimitetaan maalin eteen, jossa on paikalla Mäkeläinen ja Leisku onkin jo maalin päässä. Aikaa on kellossa vielä 21 sekuntia ja Leisku yrittää raivoisasti saada palloa toimitettua Jymyn maalille, mutta Jymyn onneksi pallo ei tällä kertaa pompi sisään vaan Jymy voittaa jännitysnäytelmän lukemin 9-8.

Valmentaja Eteläahon kommentit ottelusarjasta:
Ensimmäinen ottelu oli meiltä sarjan heikoin. Emme saaneet itsestämme kaikkea irti.
Ensimmäisen ja toisen ottelun välissä teimme ison työn oman pelin parantamisen ja toisaalta vastustajan peliin reagoimisen kanssa.
Toisessa ottelussa nähtiinkin todella sisuuntunut joukkue, jota ei alun tappioasema lannistanut. Erittäin hyvä toinen ja kolmas erä siivittivät meidät kolmanteen peliin.
Tämä kolmas matsi jääkin sitten varmasti kaikkien mieleen. Saimme erittäin hyvän alun ja sitten otteen menettäminen. Nousu kolmen maalin takaa oli joukkueelta uskomattoman hieno suoritus.
Voitetun sarjan jälkeen jokainen saa olla tyytyväinen panokseensa. Joonas torjui varmasti maalissa viikonloppuna ja kapteeni Palomäen kenttä otti joukkueen reppuselkäänsä aikalisän jälkeen tässä kolmannessa matsissa tehden neljä maalia alle viiteen minuuttiin. Lauri Lehtimäen uusittu kenttä pelasi varsinkin toisen osaottelun vahvasti.
Täytyy kehua myös pakkeja, jotka ovat uurastaneet kapealla rosterilla upeasti.
Tästä ne pelit vasta alkavat, mitään ei ole vielä saavutettu.

Jymy siis jatkaa divarikarsintojen 3. kierrokselle, jossa sitä vastan asettuu LeBa-96.
Ensimmäinen peli pelataan 9.4 klo 16.00 Nurmohallilla, joten tervetuloa todistamaan paikan päälle, miltä näyttää sininen kevät!